Kevään ensimmäiselle Maanantaiklubille lähdettiin tuhdimmasta punaisesta rypäleestä, joka sopii hyvin myös talviseen säähän kun lämpömittari on vielä reilusti miinuksen puolella. Illan aiheena oli siis Syrah tai yhtä lailla Shiraz.
![]() |
Viiniministerin Maanantaiklubilla on tupa täynnä. |
Persiasta kohti Rhônen laaksoa
Syrah-rypäleen historia on pitkä ja se on tiettävästi eräs
vanhimmista tunnetuista rypälelajikkeista. Oli lajike lähtöisin sitten Persiasta tai Foinikiasta niin
nykyisellä nimellään sen juuret ovat kuitenkin Rhône-joen varrella Ranskassa.
Tärkeimmät alueet sijoitttuvat erityisesti Pohjois-Rhôneen,
jossa kuuluisimmat tarhat sijaitsevat mm. Côte-Rôtien ja Hermitagen
kukkuloilla. Koska nämä laadukkaat viinit saavat vähemmän köynnöspinta-alaa
niin on hyvä mainita että eniten Ranskassa Syrahia tuotetaan
Languedoc-Roussillonin alueella sekä Rhônea enemmän myös Provencen alueella.
Uudessa maailmassa Australia on selkeä lippulaiva eikä Etelä-Afrikkaa tai
Yhdysvaltojakaan kannata mssään nimessä unohtaa.
Yrteistä lakritsiin ja marjahillosta pippuriin
Syrah on usein lämpimän ilmaston rypäle, jonka kuoret ovat
lähtökohtaisesti melko paksut, jolloin väriä ja tanniinejakin irtoaa usein
enemmän. Sen ominaisuudet vaihtelevat toki keskitäyteläisestä erittäin
täyteläiseen ja tanniinien lisäksi
usein myös kohtalaiset hapotkin antavat rakennetta varsinkin Rhônelaisissa
viineissä.
Aistinvaraisesti rypäleen aromit ovat täynnä metsäisiä
tummia ja mustia marjoja. Sen aromeihin kuuluvat usein monet yrtitkin, kuten
rosmariini, minttu, timjami. Mausteisuudesta voi erottaa mm. neilikkaa, anista,
lakritsia ja eukalyptystakin.
Tyylit vanhan ja uuden maailman välillä ovat hyvinkin
vaihtelevat, koska Rhônessa vahvempana esiintyvät rypäleen omat aromit kun taas
uudessa maailmassa usein paahteisen auringon ja reilun tammikypsytyksen omaavat
viinit tuovat mukaan makumaailmaan hillomaista runsautta sekä suklaan ja
vaniljan vivahteita. Lisäksi esim. Australiassa on varsin yleistä luoda
sekoitteita. Näitä ovat mm GSM eli Grenache-Shiraz-Mourvedre. Sekoittamalla
pienen määrän valkoista Viognieria rotevaan Shiraziin, saadaan viinistä hieman
aromaattisempi ja vivahteikkaampi. Nämä viinit ovat nimellä Shiraz-Viognier.
Sokkomaistelussa oli mukana kuusi viiniä. Kaikki eri maista,
joita olivat Australia, Chile, Etelä-Afrikka, Italia, Ranska ja Yhdysvallat.
Näistä puolet olivat nimenomaan Viognierilla maustettuja.
![]() |
Kevään Maanantaiklubi käynnistyi Marguet'n 2009 vuosikertasamppanjalla, josta siirryttiin Syrahien pariin. |
1. Leyda Singe Vineyard Canelo Syrah 2013, 14,48€
Väriltään syvän tummanpunainen. Tuoksussa mustaherukkaa,
keitettyä hedelmää sekä oliivia. Maussa tummaa kirsikkaa ja boysenmarjaa. Rakenteeltaan
täyteläinen, jossa kohtalaiset tanniinit. Melko pitkä ja makean marjainen
jälkimaku.
Aloitusviini Chilen Leyda Valleyn alueelta sai
osallistujilta runsaasti kannatusta. Viini pärjää ilman ruokaakin kun tammi
pehmentää tanniineja. Monipuolinen seuralainen useille tummille liharuoille.
Hinta-laatu suhteellisen kohdallaan.
2. Canapi Shiraz 2012, 6,99€
Ulkonäkö on vaaleampi verrattuna muihin Syrah-viineihin ja
väriltään keskisyvän punainen. Tuoksussa niin herukkaista kuin tumman
kirsikkaista hentoa marjaisuutta. Maussa lisäksi paahteisuutta mutta
kokonaisuutena hieman veltto.
Viini edustaa Sisilian kevyempää Shiraz-tyyliä eli ei kerro
kaikkea Etelä-Italian potentiaalista. Tämä kuriositeetti sai kuitenkin
hajaääniä, joten vaikka jää kustannuksiltaan huomattavasti pienemmäksi niin se nostaa
viinin merkitystä. Hintaansa nähden tasapainoinen ja juotavissa.
3. Chapoutier Les Meysonniers 2014, 23,90€
Rypäleen alkuperäistä tyyliä edusti Rhônelainen
biodynaaminen Syrah. Tummanpunainen, hieman rubiiniin vivahtava syvähkö
väriltään. Tuoksussa reilusti metsäisiä piirteitä: mustikkaa, varpua ja
kanervaa. Suutuntumaltaan keskitäyteläinen ja tuore viini, jossa selkeät hapot
ja kohtalaiset tanniinit. Maussa tummia sekä mustia marjoja kuten karhunvadelmaa ja tummaa kirsikkaa.
Viini oli ylivoimaisesti maistelun haasteellisin, koska se
oli vielä varsin nuori ja kehittyi pitkään lasissa ennen kuin löysi
parhaimpaansa. Lisäksi muiden suhteellisten pehmeiden viinien joukossa se
kaipasi vierellensä ruokaa. Syksyiset pataruoat olisivat valintani koska aromimaailma tukee visiota ja siihen mennessä viinien hapot ovat todennäköisesti jo hieman pehmeämmät. Miksipä ei myös yrttiset lammasruoat jo pääsiäisenä.
4. Rolling Shiraz Viognier 2013, 11,48€
Tummanpunainen ja syvän purppurainen ulkonäkö. Tuoksu on
mustasävytteinen, pippurinen ja yrttinen. Maussa hillomaista makeaa
marjaisuutta kuten boysenmarjaa. Tuntuvat tanniinit jossa kuitenkin silkkiset
hapot.
Australian otos tuli tällä kertaa Uudesta Etelä-Walesin
Central Ranges -alueelta, joka sisältää ala-alueet Cowra, Mudgee ja Orange.
Viini edustaa viileämpää ilmastoa, joten tyypillistä Barossan viiniä ei tästä
tule etsiä. Aromimaalima oli silti maan tyylille ominainen.
Ruokasuosituksena makean mausteiset lammasruoat mintun ja täyteläisen kastikkeen kera.
5. Chateau Ste Michelle Syrah 2012, 17,95€
Erittäin tummanpunainen ja syvä Luoteis-Yhdysvaltojen
Washingtonin Syrah. Tuoksu boysenmarjainen, yrttinen, minttuinen. Maku seuraa
tuoksua. Sisältää pehmeät tanniinit sekä runsaasti boysenmarjaa ja tammen
tuomaa vaniljaa ja kahvia.
Viini pärjäsi kansan suussa ties monennen kerran sokkona, koska se sopii
oikein hyvin ilman ruokaakin. Liekö pieni prosentti Viognieria
tässäkin salaisuutena? Suhteellisen pehmeän happorakenteen vuoksi en kuitenkaan
laittaisi seuraksi kovin voimakasta riistaa tai punertavaa lihaa. Pikemminkin
melko kypsää. Varma valinta monien grilliruokien kera ja sellaisenaan.
6. Porcupine Ridge Syrah Viognier 2011, 14,34€
(tilausvalikoima)
Maistelun päätti erittäin syvä ja tummanpunainen
Etelä-Afrikan Syrah Viognier. Tuoksussa tummaa, keitettyä marjaa sekä
yrttisyyttä. Täyteläinen ja pehmeä maku, jossa kevyet tanniinit ja hieman
savuista sekä riistaista aromia. Viinissä oli tyyliä ja runsautta joskin
pituutta kaipasi hieman enemmän.
Viini antoi paksulla olemuksellaan tuhdin alkuvaikutelman
mutta muuttui suussa oletettua lempeämmäksi. Katsoisin että yleisviini monille
tummille liharuoille.
Viiniministerin maanantaiklubi, joka kevään osalta on jo aktiiviosallistujien osalta täynnä, jatkuu seuraavilla teemoilla:
15.2. Rioja vs. Navarra
7.3. Lempeät punaviinit
21.3. Charmikas Chardonnay
4.4. Cool Climate
18.4. Viinimaat Top 10 jälkeen
Suunnitelmissa laajentaa syksyllä kahteen rinnakkaisryhmään. Laita mieleesi jo nyt jos osallistuminen kiinnostaa tai ilmoita kiinnostuksestasi suoraan viiniministerille info@viiniministeri.fi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti