Kesällä on aina syytä juhlia kun edessä on juhannus ja useat kesätapahtumat. Näihin juhliin Viiniministeri antaa aiemmasta poiketen suositukset jopa hanapakkauksiin. Kun usein ollaan ulkona tai mökillä niin pienistä kauneusasioista voidaan hyvin joustaa myös viinien kohdalla.
Ulkona sään salliessa
Suomalaiseen kesäjuhlaan kuuluu usein jonkinlainen vapaamuotoisuus,
jolloin hyvän sään sattuessa usein tekeekin mieli grillata ja nauttia ruokaa
ulkona. Kun olosuhteet ovat luonnonläheiset niin viinien ei tarvitse olla
viimeisen päälle vivahteikkaimpia. Kokemukseni myötä olen huomannut, että usein
kevyt tuulenvirekin hankaloittaa viinien yksityiskohtien havaitsemista, joten viinien
makuaromien kannattaa olla tällöin runsaita ja suoraviivaisia.
Ruokalista kesäjuhlissa on hyvin laaja riippuen jopa
alueellisesta kulttuurista tai muista perinteistä. Maut voivat usein olla jopa
samankaltaisia kuin joulunakin sillä erotuksella, että kesällä varsinkin
kasvisosaston raaka-aineet ovat tuoreita. Kuitenkaan ei ole yhtään mahdotonta
vaikka valitsisi samoja viinejäkin kuin joulupöytään.
Hanapakkaukset esiin
Olen valikoinut hanapakkauksiin muutaman valko- ja
punaviinin. Ne ovat tyyleiltään eriluonteisia mutta edustavat kotimaisen
valikoiman parhaimmistoa omassa lajityypissään. Usein näiden
"Bag-in-Box" eli BiB-tuotteiden ongelma on siinä, ettei
rypälekoostumusta tahdo edes hyvällä tahdolla tunnistaa kun kompromisseja on
liikaa. Valkoisista Sauvignon Blanc säilyttää suhteellisen hyvin identiteettinsä.
Punaisissa sama päätelmä sopii usein Pinot Noiriin.
Jos joku ihmettelee, niin tämän kerran pullosuosituksissani
ei ole mitään tiettyä linjaa, vaan ovat sellaisia, joista itse nauttisin
kesäjuhlissa mukavassa seurassa. Se mitä valmistetaan syötäväksi, on tietenkin
hyvä huomioida. Sekä valko- että punaviinit edustavat melko laajaa
rypälevalikoimaa lajikkeista sekoitteisiin. Suurin osa näistä viineistä
soveltuu mainiosti myös seurusteluun. Punaviinien kohdalla katsoisin, että
suomalaisiin grilliruokiin toimii melko hyvällä prosentilla espanjalaiset ja
italialaiset lämpimän alueen viinit. Sen vuoksi suosituksissani on useita
Etelä-Euroopan punaisia.
Ruokalajista toiseen
Kana- ja kasvisruoille sopii usein kevyemmät punaviinit,
kuten Pinot Noir. Mikäli grillistä tirisee kunnon punertavaksi jätetty pihvi
niin ruoka kaipaa enemmän tanniineja punaviineiltä. Näitä esiintyy enemmän mm.
Cabernet Sauvignon- ja Shiraz -pohjaisissa viineissä. Kannattaa kokeilla myös
argentiinalaista Malbec-rypäleestä tehtyä viiniä.
Jos ruokapöydässä on puhtaasti silliä, silakoita ja uusia
perunoita tai makkaraa ja sinappia perunasalaatilla niin helpommat yhdistelmät
löytyvät oluiden suunnalta. Kylmien kalaruokien seuraksi sopii hyvin Riesling
ja Sauvignon Blanc, kun taas esim. grillattu lohi keskustelee luontevammin
Chardonnayn kanssa. Näiden kanssa tammisuuden osuudella on oma luonteensa. Jos
kalat ovat hienovaraisia ja vähärasvaisia niin vältä sellaisia. Mikäli toisin
niin voit nauttia sopivasti tammikypsytettyä täyteläistä ja paahteista valkoviiniä.
Lisää maukkaampia roseeviinejä, kiitos!
Yleensä nautin kesäisin verrattain usein roseeviinejä.
Suosituksissani ei ole tällä kertaa kuin yksi läpivuotinen tilausvalikoiman
tuote. Valitettavasti kotimaisen tarjonnan sisältö ei ole kovin huikea
verrattuna viime tai varsinkin sitä edeltävään kesään. On tapahtunut jokin
taantuma, johon toivoisin erityisesti parannusta tuleville kesäkausille. Mallia
voisi hakea mm. länsinaapuristamme, jossa roseeviini on noussut parempaan
asemaan.
Kesäjuhlien viinien yleinen hintahaitari on kohtuullisempi
kuin aiemmissa selonteoissani. Uskon että näissä kekkereissä selviää mukavasti viineillä,
jotka tukevat hyvää yhdessäoloa niin ystävien, sukulaisten kuin ventovieraiden
seurassa.
Iloista ja aurinkoista kesää toivottaen,
Viiniministeri
Sopivia
esimerkkejä Alkon valikoimasta 06/2015
Viini, maa, hinta (pullon koko), tuotenumero
(erikois/tilausvalikoima)
Hanapakkaukset
Valkoviinit
Punaviinit
Perinteiset viinipullot
Kuohuvat
Mas de la Sabatera Chardonnay Brut, Espanja, 11,90€, 567437
Lindauer Rosé Uusi-Seelanti, 12,79€, 509507
Saint Clair Vicar's Choice 2013, Uusi-Seelanti, 14,99€, 591767
Billecart-Salmon Brut Réserve, Ranska, 39,90€, 548517
Valkoviinit
Steinschaden Grüner Veltliner Riede Stein, Itävalta 2013,
9,83€, 526027
Pfaff Pinot Blanc 2013, Ranska, 11,00€, 579957
Chateau Ksara Blanc de Blancs 2013, 13,79€, 522847
The Hermit Crab Viognier Marsanne 2013, Australia, 14,90€, 577377
Domaine Franck Millet Sancerre 2013, Ranska, 17,89€, 565157
Joseph Drouhin Rully 2012, Ranska, 17,99€, 573407
Gramona Xarel.lo Font Jui 2013, Espanja, 19,99€, 523597
Georg Breuer
Terra Montosa Rheingau Riesling 2011, Saksa, 32,80€, 514597
(erikoisvalikoima)
Roseviini
Raimat Abadia, Rosé 2013, Espanja, 913447 (tilausvalikoima)
Punaviinit
Piedemonte Reserva 2010, Espanja, 8,99€, 457487
Don David Malbec Reserve 2013, Argentiina, 11,99€, 498657
Cor del País Crianza 2010, Espanja, 11,99€, 438727
Vigneti del Vulture Pipoli Aglianico 2013, Italia, 11,99€, 484037
Llai Llai Grenache 2012, Chile, 12,89€, 403477
Hewitson Le Secateur 2013, Australia, 16,98€, 476347
Dominio de Tares Cepas Viejas Mencía 2011, Espanja, 20,00€ 415197
Coma Vella 2007, Espanja, 31,90€, 430407
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti