Vappuviikolla Viiniministeri suuntasi kohti Sveitsin Baselia, josta käsin tuli tehtyä vierailuja naapurimaihin Ranskaan ja Saksaan. Tarkennettuna Alsacen ja Badenin alueille.
Jos muistatte niin tammikuun aiemmassa selonteossani
varoittelin, että pian saattaa tulla vierailtua Alsacessa. Niinpä sovimme
Viiniministerin Baselin suurlähettilään, kapellimestari Pietari Inkisen kanssa viinihallituksen välitunnustelut huhti-toukokuulle. Matkan aikana isännän uusi valkoinen Porsche
johdatti meidät kohti Marc
Kreydenweissin ja Domaines
Schlumbergerin viinitiloja.
![]() |
Domaine Schlumbergerin viinirinteitä Guebwillerissa |
![]() |
Marc Kreydenweissin talo Andlaussa |
Suuntana Andlau
Marc Kreydenweissin viinitila sijaitsee pohjoisempana Bas-Rhinin alueella Andlaun pikkukaupungin sydämessä. Paikka ei sinänsä ole
kaukana mutta verrattuna alueen suuriin tuottajanimiin, jotka sijaitsevat
lähempänä Colmarin kaupunkia, on matkaa kuitenkin jonkin verran. Paikalle
todennäköisesti ei eksy vahingossa matkan varrella, vaan sinne on löydettävä
tiensä. Tämä voi olla yksi selitys sille miksi tuottajan viinit eivät ole vielä
saavuttaneet niin merkittävää huomiota kuin laadun puolesta ansaitsisi.
Kapellimestari-isäntäni viinimakua on hyvin haastavaa
miellyttää varsinkin valkoviinien suhteen. Hän kyseenalaisti pitkään, onko
järkeä lähteä sadan kilometrin päähän Baselista, kun lähempänäkin on
vaihtoehtoja ja sattui olemaan vieläpä hänen syntymäpäivänsä. Yritin
diplomaattisesti vakuuttaa tammikuun kokemuksieni perusteella, että hänen
kannattaisi juhlia tähän tuottajaan tutustuen. Olin oikeassa. Testattuamme
maisteluhuoneessa muutamia viinejä, muuttui reissun tarkoitus seuranikin
mielestä juuri tarkoituksenmukaiseksi. Marc Kreydenweissin viinitilalle
kannattaa ehdottomasti tulla kauempaakin.
![]() |
Kreydenweissin viinien etikettejä koristavat joka vuosikertana eri kuvataiteilijan luoma teos. |
Biodynaamisten viinien aatelia
![]() |
Michèle Tritschler ja Viiniministeri |
Olin sopinut vierailusta tilan edustajan Michèle Tritschlerin kanssa, joka otti
meidät ystävällisesti vastaan. Hän johdatti meidät maistelutilaan, jossa saimme
heti testattavaksemme heidän toinen toistaan upeampia viinejä. Kreydenweissin
Rieslingit ovat niin moniulotteisia, että on täysin mahdotonta kuvailla niitä
ytimekkäästi. Niissä yhdistyvät parhaimmillaan rypäleen puhdaspiirteisyys,
maaperän eroavaisuudet ja viinintekijän ammattitaito häikäisevällä tavalla.
Silti ne ovat hyvin erilaisia kuin muualla Alsacessa.
Maistelun paras viini oli mielestämme Kastelberg Grand Cru Riesling 2009, jonka ominaisuudet ovat lähes
loputtomat. Rypäleen tunnistettavuudesta huolimatta viini toi erehdyttävästi
mieleen jopa paremman tason Bordeaux'n valkoisen Semillonin. Tosin poikkeuksella ettei viinissä ollut tammen aromia, joka ei yleisesti istu Rieslingiin
luontevasti. Aromeina itse havaitsin ainakin omenaa, persikkaa, sitrusta,
mineraaleja, yrttejä, kukkia, mausteita, parfyymia jne. Voisi kuvitella että liika on
liikaa mutta tässä kaikkea oli juuri sopivasti. Kastelberg on yksi Alsacen
alueen yli 50:stä grand cru -tarhasta mutta samalla yksi pienimmistä sellaisista. Muut Kreydenweissin grand cru alueet ovat nimeltään Wiebelsberg ja Moenchberg.
![]() |
Domaine Kreydenweissin rhônelaisia punaviinejä |
Toinen helmi oli myös Moenchberg
Grand Cru Pinot Gris 2011, jonka hedelmän ja mausteisuuden puolesta olisi
sokkona voinut sekoittaa Loiren Chenin Blanc viiniksi. Eittämättä yksi laadukkaasti
persoonallisimmista Pinot Gris -viineistä, joita olen koskaan maistanut.
En ollut aiemmin edes tiennyt, että Kreydenweiss valmistaa
viinejä myös Etelä-Rhônessa, mutta nyt tuli täytettyä tämäkin aukko
maistelemalla heidän kolmea punaviiniään. Näistä heidän 100% Carignan
-rypäleestä tehty Ka 2012 oli
erittäin tyylikäs ja intensiivinen. Yksi syy laajentaa jatkossa valtiovierailua
myös Rhônen suuntaan.
Lounashetki bistrossa
Aamupäivämaistelun jälkeen olikin jo lounaan paikka ja
saimme vinkiksi käydä lähikaupunki Obernain michelintähdellä varustetussa bistrossa Le Bistro des Saveurs. Siellä viinilista oli varsin paksu opus,
josta kapellimestarin merkkipäivän johdosta tilasimme Alsacen makuihin tasoittavaksi pullon
valkoista burgundia eli Domaine Leflaiven
Puligny Montrachet 1996. Havaitsimme että viini kaipaa selkeästi aikaa
avautumiseen, joten nautimme aterian aikana puolet ja saimme loput mukaamme.
Vasta seuraavana päivänä tämä iäkäs chardonnay alkoi näyttämään kyntensä ja
sielunsa arvoisellaan tavalla. Tällainen mahdollisuus olisi suotavaa myös kotimaassamme.
![]() |
Alsacelaista bistroruokaa |
![]() |
Tasoittavaa burgundia |
Jyrkkiä viinitarhoja, työhevosia ja kellareita
Jatkoimme matkaa kohti eteläisempää Alsacea, jossa oli
sovittu tapaaminen Domaines Schlumbergerin viinitilalle. Siellä isäntänä toimi Thomas Schlumberger, jonka johdolla
saimme perinpohjaisen alustuksen viinitilan historiaan, filosofiaan ja viinivalmistukseen. Teimme ensin maastoautolla kierroksen tarhoille, jotka sijaitsevat osittain poikkeuksellisen jyrkillä rinteillä ja näkymät ovat hyvällä säällä
kauas Saksan puolelle asti. Schlumbergerin viinitarhoista on puolet Grand Cru
tarhoja, joiden nimet ovat Saering,
Kessler, Kitterle ja Spiegel.
Jokaisella näistä on oma maaperätyyppinsä, jotka vaihtelevat hiekkakiven,
kalkkikiven, merkelin, hiekan ja vulkaanisen maaperän välillä. Näillä sekä
sijainnilla on merkitystä myös siihen mikä rypäle sopii kullekin maalajille.
![]() |
Thomas Schlumberger esittelee viinitarhojaan |
Tilalla käytetään edelleen hevosia mukana viininviljelyn
tukena, jotka isäntä esitteli meille varta vasten. Autokierroksen jälkeen
saimme tutustua heidän kellareihinsa ja tuotantotiloihinsa, jotka ovat
varsin laajat ja nykyaikaiset. Kellaritiloista löytyy satojatuhansia pulloja
kypsymässä ja odottamassa etikettejään.
Vanhaa Rieslingejä sekä mausteista Gewurztramineria
Saimme maisteltavaksemme erittäin laajan kirjon tilan
valikoimaa. Yhteensä 13 viiniä. Näistä perus-sarjaa edustavat Les Princes Abbés -viinit, joista
mielestäni Gewurztraminer antaa hyvän referenssin talon tyylistä ja on myös
hyvä vertailukohta useille muille samasta rypäleestä tehdyille viineille.
Mielenkiintoinen minivertikaali toteutettiin Riesling Grand Cru Saeringin kohdalla, joista saimme vertailtavaksi
vuosikertoja 1991, 2001 ja 2010. Tästä oli hienoa havaita miten vuosien
saatossa Riesling kehittyy pullossa pitkäikäiseksi, kun usein sitä nautiskellaan
aivan liian nuorena. Tällä kertaa näistä vanhin oli kyllä jo nähnyt parhaat
päivänsä suhteellisen keskinkertaisen vuosikerran johdosta mutta oli kuitenkin
edelleen nautittavissa. Myöskään -01 ei vuotena lukeudu parhaisiin mutta
hedelmähapporakenteen vaikutuksesta oli varsin tasapainoinen.
![]() |
Schlumbergerin laatua vuosikerralta 2008. |
Pidän silti Schlumbergerin vahvuutena Pinot
Gris ja varsinkin Gewurztraminer -rypäleistä valmistettuja viinejä. Maistelun parhaat viinit olivat puolikuivat Pinot Gris Grand Cru Kitterlé
2008 ja Gewurztraminer Grand Cru
Kessler 2008. Niiden identiteetti oli kohdallaan ja jälkimaku kestävä.
Molemmissa on jonkin verran jäännössokeria. Rypäleissä on luonnostaan
matalammat hapot mutta näissä viineissä ne kantavat silti hyvin.
Gewurztraminerin eksoottisuus on hurmaavaa. Kullankeltaisen kaunis väri tekee
myös sen maistamisesta elämyksen.
Lausunto
Vaikka otokseen mahtui päiväretkellämme vain kaksi tuottajaa niin näistä kahdesta on mahdollista kenen tahansa havaita Alsacen viinikulttuurin monipuolisuuden, aistikkuuden ja ainutlaatuisuuden. Vaikka suurin osa viineistä valmistetaan lajikeviineinä eli yhdestä rypäleestä, on valttikortti siinä että hyvien lajikeviinien rypälekirjo on laajempi kuin muualla Ranskassa. Riesling on selkeä ykkönen ja airueina seuraavat Gewurztraminer ja Pinot Gris. Muscat on parhaimmillaan valloittavaa. Sylvanerilla ja Pinot Blancilla ovat mielestäni mahdollisuutensa kehittyä muiden tasolle mikäli niiden valmistamiseen käytettäisiin vielä enemmän resursseja sekä sopiva tarhoja. Chasselas sekä Klevner ovat virkistäviä arkiviinejä. Ainoa punainen eli Pinot Noir on persoonallinen mutta vaatii melkoista työtä saavuttaakseen Burgundin mittapuun. Kuohuviinien tason ja identiteetin nostamiseksi sijoittaisin laadukkaita Riesling-rypäleitä enemmän kehiin.
Tällä kertaa tehtyjen tuottajavierailujen lisäksi voin suositella aiempien kokemuksieni pohjalta lukijoita tutustumaan myös mm. seuraavien tuottajien viineihin: Marcel Deiss, Albert Mann, Rene Mure, Schoffit ja Trimbach. Näiden lisäksi löytyy lukuisa joukko tuottajia, joiden luona en ole vielä päässyt käymään kuten Dirler-Cade tai Zind-Humbrecht. Alsacen on mahdollisuuksien viinimaa, johon kannattaa tutustua kärsivällisesti ja aina yhä uudestaan.
Tällä kertaa tehtyjen tuottajavierailujen lisäksi voin suositella aiempien kokemuksieni pohjalta lukijoita tutustumaan myös mm. seuraavien tuottajien viineihin: Marcel Deiss, Albert Mann, Rene Mure, Schoffit ja Trimbach. Näiden lisäksi löytyy lukuisa joukko tuottajia, joiden luona en ole vielä päässyt käymään kuten Dirler-Cade tai Zind-Humbrecht. Alsacen on mahdollisuuksien viinimaa, johon kannattaa tutustua kärsivällisesti ja aina yhä uudestaan.
Antoisan vierailumme jälkeen siirtyessämme takaisin kulkupelin
luokse huomasimme kuinka aika olikin vierähtänyt ripeästi tapaamisten
merkeissä. Kuskini ilmoitti, että hänen täytyy ehtiä käydä vielä kaupan kautta. Sen vuoksi tiemme kohti Baselia, pitkin Saksan puolen autobaanaa eteni sujuvasti, kun
Porschen mittarissa istui hetkellisesti lukemat 271 km/h.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti