maanantai 1. elokuuta 2016

Syksyn 2016 istunto-ohjelma


Klubista Kabinettiin ja Komiteasta Parlamenttiin



Viiniministerin istunnoilla tutustaan viinikulttuurin erilaisiin teemoihin. Ilta aloitetaan alkusokkoviinillä, jonka jälkeen Viiniministeri alustaa teeman mukaisella luennolla. Sen jälkeen tutustaan aistinvaraisesti 6-7 eri viiniin sekä itsenäisesti analysoiden että yhdessä keskustellen. Maistelun ohessa pientä purtavaa esim. juustojen ja leikkeleiden muodossa. Istunnot alkavat kaikkina iltoina klo 18.00 ja niiden kokonaiskesto on noin 2,5h/ilta.






Paikka ja ilmoittautuminen


Paikkana on Nomad Cellars osoitteessa Annankatu 22, Helsinki. Tilasta löytyvät viinilasit ja muut maisteluun tarvittavat materiaalit. Tilaisuuteen sisältyvät myös PowerPoint -esitys ja tarvittava muu oppimateriaali. Osallistujille suositellaan kuuden kerran (Maanantaiklubi) ja/tai kolmen kerran kokonaisuuksia (Keskiviikkokomitea ja Perjantaiparlamentti). Mikäli on estynyt yksittäiselle kerralle niin osallistujat voivat vapaasti rekrytoida itselleen sijaisen. Estymisen vuoksi osallistumismaksua ei palauteta. Jos ilmoittautumisia on runsaasti etusijalle menevät kokonaispaketin hankkijat. Hinnat sisältävät alv. 24%. Jokaiseen maisteluun otetaan max. 20 osallistujaa. Ilmoittautuminen sähköpostina osoitteeseen info@viiniministeri.fi.

Iltoihin sisältyvät osallistumismaksut laskutetaan ensimmäisen kerran yhteydessä. Erikseen laskutettavat materiaalikustannukset (sisältäen viinit ja juustot) jaetaan sentin tarkkuudella läsnäolevien osallistujien kesken, joista maksu suoritetaan illan päätteeksi korttimaksulaitteella. Esim. sairastumistapauksissa ei materiaalimaksua veloiteta poissaolon vuoksi. Jos et ole aiemmin osallistunut Viiniministerin tapahtumiin niin laitathan ilmoittautuessasi laskutus- ja jäsenrekisteriä varten perustiedot: nimi, osoite, matkapuhelin ja s-posti.





Maanantaiklubi


Maanantaiklubin lähtökohtana on tutustua ennakkoluulottomasti maailman viinikulttuuriin laidasta laitaan. Maistelun viinit edustavat edullisempaa kategoriaa keskimäärin 12-25€ hintaryhmässä.

Kuuden kerran paketti 99€ tai yksittäinen kerta 20€ + materiaalimaksut 15-25€/kerta

29.8. Sauvignon Blanc


Useimmille tuttu rypälelajike, joka jakaa runsaasti mielipiteitä. Vihersävytteiset marjapensaat ja yrtit ovat ominaisia aromeille. Tunnistatko erot uuden ja vanhan maailman kesken? Muuttaako tammikypsytys rypäleen luonnetta?

19.9. Itävalta


Niin Rieslingstä kuin Grüner Veltlinerista paremmin tunnettu Itävalta on jo pitkään kunnostautunut myös punaisten parissa. Tutustumme eri alueisiin molemmissa väreissä.

3.10. Etelä-Afrikka


Etelä-Afrikan rypälevalikoima on muutakin kuin Pinotagea. Persoonallisuutta alkaa löytyä viineistä enenevissä määrin. Tunnetko jo nousevat viinialueet?


31.10. Pinot Noir


Ohutkuorinen ja herkkä Pinot Noirin tunnistaa usein jo läpinäkyvästä väristä lasissa.  Pääpaino uuden maailman valikoimalla.

14.11. Sangiovese


Italian yksi merkittävimpiä omia rypäleitä. Sen tunnetuinta aluetta on Toscana ja Chianti Classico. Tämän lisäksi monia muita esimerkkejä ympäri Keski-Italiaa.

28.11. Väkevöidyt viinit


Portviinit, madeirat, sherryt etc. Viileiden ilmojen maukkaat lämmittäjät. Tunnistatko tyylit kun laitetaan sokkona samaan riviin?



Keskiviikkokomitea


Keskiviikkokomitean istunto-ohjelma keskittyy ruokaviiniaiheisiin. Teemat ovat ajankohtaisia ja illan aikana pyritään löytämään ruokien ja viinien kesken parhaat yhdistelmät. Viinit edustavat noin 20-40€ hintaryhmää.

Kolmen kerran paketti 49€ tai yksittäinen kerta 20€ + materiaalimaksut 25-40€/kerta

7.9. Sadonkorjuun seuraksi


Kun sato on valmis niin sitä kannattaa nauttia kunnon viinien parissa. Etsimme sopivia kumppaneita niin kasvis- kuin sieniruoille. Maistelu sisältää sekä valko- että punaviinejä.

26.10. Riistaruokien kumppanit


Riistaruoat kaipaavat usein rinnalleen punaviinejä. Miten hapot ja tanniinit vaikuttavat kokonaisuuteen? Tukevatko tiettyjen rypäleiden aromit makuja eri tavalla.

23.11. Pimeyden särvit


Kun illat pimenevät niin viinitkin vahvistuvat. Haemme viiniesimerkkejä runsaan täyteläisistä ja voimakkaan rotevista viineistä.



Perjantaiparlamentti


Perjantaiparlamentissa valmistaudutaan kohti viikonloppua tyylikkäillä aiheilla ja viineillä. Tutustumisen kohde on klassisissa viinialueissa ja niiden rypäleissä. Illan viinit ovat noin 30-60€ arvoisia.

Yhteensä 3 krt, 49€ (yksittäinen kerta 20€) + materiaalimaksut 35-55€/kerta

2.9. Burgundi


Burgundin Chardonnay ja Pinot Noir ovat käsitteitä, jotka luovat referenssit muille. Näitä pidetään eräinä viinimaailman hienoimpina viineinä, jotka parhaimmillaan kestävät vuosikymmeniä päästäkseen parhaaseen loistoonsa.  


7.10. Kastilia-León


Espanjan eräs merkittävistä viinialueista on Kastilia-León, jossa painopiste on punaviineillä. Tutustumme Aistinvaraisesti esimerkkeihin mm. Ribera del Dueron, Toron ja Ruedan ala-alueisiin.

11.11. Champagne


Maailman arvostetuin juoma ei juuri esittelyjä kaipaa. Cuvée vai Vintage? Blanc de Blancs vai Blanc de Noirs? Näihin ja moniin muihin käsitteisiin tutustumme niin teoriassa kuin käytännössä.



Kansliakabinetti


Kanslian kabinetissa voidellaan osallistujia hyvässä hengessä ja iloisessa seurassa erityisteemoin. Kansliassa on varauduttu tilaisuuteen myös syömisten suhteen.

1 krt, 25€ + materiaalimaksut 30-40€

1.12. (to) Joulupöydän juomat


Joulupöytä on usein tarjonnaltaan varsin laaja. Mitä kaikkea kannattaa ottaa huomioon juomavalinnoissa? Maistelu sisältää sekä viinejä että oluita.

sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Keskiviikkokomitean haastajaviini yllätti Perjantaiparlamentin! Kuinka tässä näin kävi?


Kevätkauden lopuksi Viiniministeri toteutti Keskiviikkokomitean ja Perjantaiparlamenttien avajaisistunnot, joiden teemana oli Supertoscana. Istuntoviinit olivat järjestäen nautinnollisia ellei muutama jopa klassikkoainesta. Kuitenkin haastaja vei potin klassikkojen nenän edestä.



Perjantaiparlamentin supertoscanalaiset.
Villa Cafaccio Cortaccio 2005 (2. oik.) kiilasi yllätysvoittajaksi.


Molemmissa maisteluissa kaikki viinit testattiin ja arvioitiin sokkona. Vaikka osallistujat olivat komitean ja parlamentin suhteen täysin eri henkilöt niin silti molempiin saatiin yhteinen voittaja. Koska keskiviikon voittaja oli niin selkeän ylivoimainen, päätin kokeeksi hankkia saman pullon vertailun vuoksi myös perjantaille. Niinhän siinä sitten kävi että Villa Cafaccio Cortaccio 2005 päihitti koko parlamentin.

Viiniministeri teki molemmissa maisteluissa oman arvionsa siitä yksilöstä, joka oli maisteltavana. Sen vuoksi seuraavassa on arviot erikseen molemmista maisteluista. Lukija voi huomata kuinka erojakin löytyy ja jälkimmäisessä jopa pisteen verran enemmän. Mielestäni jälkimmäinen oli aavistuksen verran runsaampi ja varsinkin yli kymmenvuotiaissa viineissä pullokohtaiset erot voivat olla merkittäviäkin. Molemmat pullot olivat erittäin hyvässä kunnossa ja se näkyi myös hyvissä pisteissä. Pieni merkitys on toki silläkin mitä viinejä on ympärillä ja miten ne vaikuttavat aisteihin vaikka vedellä ja leivällä neutralisoidaan suuta jatkuvasti.


Kansainväliset rypälelajikkeet vs. Sangiovese


Supertoscanalaiset viinit saivat alkunsa jo vuonna 1968 kun alettiin valmistamaan ensimmäistä Sassicaia-viiniä Tenuta San Guidon viinitilalla Toscanan Bolgherissa. Viini valmistettiin Cabernet Sauvignon ja Cabernet Franc rypäleistä toscanalaisille tutumman Sangiovesen sijaan. Muutama vuosi myöhemmin 1971 Piero Antinori kehitti Tignanello-viinin jota alkuun valmistettiin yksinomaan Sangiovesesta mutta vuodesta 1978 alkaen siihen on sekoitettu Cabernet Sauvignonia.

Toscanan uusi viinityyli nousi suhteellisen nopeasti viinimaailman tietoisuuteen uudella tyylillään, joka poikkesi merkittävästi tunnetuista Chiantin viineistä. Käsitteen Supertoscana loi tiettävästi 80-luvulla amerikkalainen viinikriitikko Robert J. Parker jr. Vaikkakin merkittävä osa kuuluisista supertoscanalaisista viineistä valmistetaan Bolgherin alueella Toscanan länsiosassa niin alue ei rajoita määrittelyä. Nykyisin supertoscanalaisiksi kutsutaan väljästi ne toscanalaiset punaviinit, joihin on sekoitettu merkittävä osa tai ovat yksinomaan valmistettu kansainvälisistä rypälelajikkeista. Näitä ovat esimerkiksi Cabernet Sauvignon, Merlot, Cabernet Franc, Petit Verdot ja Syrah.


Haastajista lippulaivoihin

Viiniministerin haaviin eksyi sen verran useita Supertoscanalaisia että valikoima oli jaettava kahteen eri maisteluun. Tällöin keskittyminen viinien yksilöityyn antiin oli huomattavasti helpompaa. Jaoin maistelusisällön tällä kertaa teknisesti hintakategorian mukaisesti. Keskiviikkokomiteaan tulivat noin 25-45 euron viinit kun puolestaan Perjantaiparlamentissa olivat vuorossa 50-150 euron arvoiset herkut.

Ensi syksynä Keskiviikkokomitea keskittyy ajankohtaisiin ruokateemoihin laadukkaiden viinien ohjaamina ja Perjantaiparlamentti puolestaan enemmän klassikkoviineihin. Maanantaiklubilla käydään niin tuttuja kuin erikoisempia viiniaiheita ympäri maalima. Näistä lisää seuraavassa blogissa. Tutustu ja ilmoittaudu mukaan maukkaisiin istuntoihin Viiniministerin opastamana!


Kaikki on rivissä valmiina arviontia varten.


Arviot


Supertoscana I (Keskiviikkokomitea)



Keskiviikkokomitean kandidaatit.



1. Cabreo Il Borgo 2012, 37,90€

Tummanpunainen ja syvä mutta suhteellisen tuore reuna. Tuoksussa tummaa kirsikkaa, karhunvatukkaa ja yrttisyyttä, jotka seuraavat myös maun aromeissa. Jälkimaussa myös havaittavissa vaniljaisuutta sekä luumua. Olemukseltaan täyteläinen ja melko tanniininen.

Jo noin vuosikymmenen ajan Alkon valikoimissa uskollisesti viihtynyt Cabreo Il Borgo on toisaalta potentiaalinen mutta maisteltu vuosikerta hieman ujonoloinen ja odottaa avautumistaan. Tällä hetkellä valikoimissa on jo vsk 2013. Rypälekoostumuksena Sangiovese ja Cabernet Sauvignon.

Maistelun pisteet 3p. Viiniministeri 89p.


2. Aia Vecchia Sor Ugo 2012, 29,90€

Tummanpunainen ja hieman kehittynyt väri. Tuoksun kehittynyt marjaisuus tuo mieleen niin tumman kirsikan kuin kuivatut hedelmät. Maussa varsin rapeat tanniinit, jotka ryhdittävät marjaisuutta mukavasti. Kokonaisuutena erittäin tasapainoinen ja yllättävän nautittava ja valmis jo tällä hetkellä. Paranee ruoan kanssa.

Maistelun yksi edullisimmista viineistä oli omaa kärkikaartiani ja sijoittui toiseksi kokonaisuudessaan. Sekoitus rypäleistä Cabernet Sauvignon, Merlot, Cabernet Franc ja Petit Verdot eli niin sanottu bordeauxblendi.

Maistelun pisteet 4p. Viiniministeri 92p.


3. Castello di Ama Haiku 2011, 40,70€ (erikoisvalikoima)

Väriltään syvän tummanpunainen. Tuoksu hieman sulkeutunut mutta herukkainen ja yrttinen. Verrattain hapokkaassa maussa sekä punaisia että tummia sävyjä. Selkeiten tulee esiin mustaherukka. Kokonaisuutena nuori.

Haiku herätti ennakkoon paljon odotuksia. Ihan runomittaan ei silti päästy. Viini oli hinta-laatu suhteeltaan lievä pettymys, koska se jätti paljon arvailun varaan. Alkon kuvauksen lupaama "vivahteikas, pitkä" ei osunut tarpeeksi kohdalleen. Mielestäni pullo oli kuitenkin kunnossa ja ihan nautittavissa muttei taistellut tällä kertaa kärkisijoista. Rypälesekoituksena oli Cabernet Sauvignon, Merlot ja Sangiovese.

Maistelun pisteet 2p. Viiniministeri 90p.


4.  La Vite Lucente 2010, 34,90€ (erikoisvalikoima)

Erittäin syvän tummanpunainen. Alkutuoksussa luumua ja tummaa kirsikkaa sekä hieman boysenmarjaa ja vaniljaa. Maku seuraa tuoksua. Mukana erittäin reilut tanniinit ja kehittynyt marjaisuus. Hyvin nautittavissa mutta kehittynee vielä suotuisasti.

Viinitalon kakkosviini oli yllättävänn rehevässä kunnossa. Esimerkiksi saman viinin -13 jota olin juuri maistelun alla testannut ei yllä toistaiseksi lähellekään kehittyneisyydessään. Rypäleinä Merlot 75% ja Sangiovese 25%.

Maistelun pisteet 1p. Viiniministeri 91p.


5. Farnito Camponiccio 2007, 24,90€

Tummanpunaisen ja syvä, jossa kehittynyttä reunaa. Tuoksussa selkeä nahkaisuus sekä runsas herukkaisuus. Tummasävytteinen maku sisältää marjaisuuden lisäksi yrttisyyttä ja hieman tuoksun nahkaisuutta ja jopa tyylikästä balsamicoa.

Tässäkin jo vuosikerta ehtinyt vaihtua sitten maistelun kaksi vuotta nuoremaan (-09) mutta ainakin maistelun viini oli jo täysin valmist,a joten kannattaa nauttia se pian jos kellarista löytyy. Maistelun edullisin viini, jossa erittäin hyvä hinta-laatusuhde. Rypäleinä Sangiovese ja Cabernet Sauvignon.

Maistelun pisteet 1p. Viiniministeri 91p.


6. Villa Cafaccio Cortaccio 2005, 36,50€ (tilausvalikoima)

Väriltään lähes mustanpunainen ja todella syvä. Tuoksussa runsas marjaisuus, mausteisuutta minttua, vaniljaa ja mokkaisuutta. Hienostuneen tammisessa maussa myös tummaa marjaa, erityisesti mustaherukkaa. Suutuntumaltaan tanniininen ja erittäin täyteläinen. Hyvä tasapaino ja hedelmähapporakenne sekä varsin pitkä.

Maistelun täysin ylivoimainen voittaja oli sataprosenttinen Cabernet Sauvignon. Rypäleestä riipppumatta tai riippuen viini oli myös huomattavasti runsaampi verrattuna kanssakilpailijoihinsa. Viini on tällä hetkellä kenties parhaassa vaiheessaan, joten kannattaa hankkia ja nauttia pian.

Maistelun pisteet 10p. Viiniministeri 92p.




Supertoscana II (Perjantaiparlamentti)



Ornellaia 2011 kultaisessa kuosissaan.



1. Antinori Tignanello 2012, 72,90€

Tummanpunainen ja syvähkö väri. Tuoksussa tummaa kirsikkaa, setriä, yrttisyyttä, punaherukkaa sekä hieman nahkaa ja tervaa. Maku on täyteläinen ja tanniininen mutta kohtalaisen pyöreä. Aromeiltaan tummasävytteinen sekä hieman mansikkainen.

Maistelun aloittajana toimi todellinen klassikko, joka oli varsin nuori. Tämän parhaat hetket voivat löytyä vasta vuosien kuluttua. Hinta on varsin korkea nykyisin. Muistan kun vielä 10 vuotta takaperin viiniä sai hintaan 25€. Arvo liki kolminkertaistunut. Puolet nykyisestä hinnasta olisi mielestäni vielä sopiva laadun puolesta.

Maistelun pisteet 4p. Viiniministeri 91p.


2. Le Serre Nuove dell'Ornellaia 2012, 48,00€

Tummanpunainen, kehittynyt ja syvä väri. Makean marjaisa, jossa  kypsää luumua, herukkaa, hieman minttua, kirsikkaa ja kukkaisuuttakin. Maultaan hedelmäinen ja hieman vaniljainen sekä melko pitkä. Hyvät tanniinit.

Viini tunnetaan Tenuta dell'Ornellaian kakkoviininä mikä ei ole kuitenkaan lainkaan kehto. Intensiivisyytensä puolesta viini oli tanniineiltaan hieman valmiimpikin vaikka voikin kestää hyvin pitkää kellarointia. Alkon valikoimiin on jo vaihtunut uusi vuosikerta 2013. Bordeauxsekoite Merlot, Cabernet Sauvignon, Cabernet Franc ja Petit Verdot. Sarjan edullisin viini vastasi mielestäni hintaansa.

Maistelun pisteet 3p. Viiniministeri 92p.


3. Oreno 2009, 64,00€ (tilausvalikoima)
Ei enää Alkon valikoimassa

Tummanpunainen, jossa reunassa kehittynyttä tiilenpunaisuutta. Tuoksussa tummia marjoja mustaherukasta luumuun sekä kahvista nokisuuteen. Ei kuitenkaan voimakkaalla vaan enemmän hillityllä tyylillä. Maussa setriä, mustaherukkaa ja tervapastillia. Täyteläinen tanniininen ja kohtalaisen pitkä jälkimaku.

Vuosikerran puolesta odotettavissa olisi ollut enemmänkin mutta ehkä parhaat ajat vielä odottavat itseään muutamien vuosien päästä. Oreno on Tenuta Sette Pontin lippulaivaviini, jonka rypäleinä ovat Merlot, Cabernet Sauvignon ja Petit Verdot.

Maistelun pisteet 4p. Viiniministeri 91-92p.


4. Ornellaia 2011, 149,00€ (tilausvalikoima)

Erittäin tummanpunainen ja lähes musta erittäin syvä väri. Myös tuoksumaailma musta- ja tummasävytteinen marjaisuudeltaan. Aromeissa myös yrttejä, sikarilaatikkoa ja nahkaisuutta. Tanniinit ovat varsin voimakkaat ja tuoreet. Maussa setriä, mustaherukkaa, kahvia, tupakkaa. Kokonaisuudessaan erittäin tyylikäs ja pitkä.

Maistelun arvokkain viini oli nuoresta iästään huolimatta todella huikea kokemus. Tuntui kun se olisi auennut lasissa useiden tuntien jälkeenkin entistä monimuotoisemmaksi. Koska viini on niin nuori niin suosittelen "älä tee tätä kotona" menetelmää toistaiseksi vaan hanki nyt ja avaa vasta kymmenen vuoden päästä. Vuosikertaa yleisesti ei Bolgherissa pidetä niin korkeana kuin paria edellistä mutta ainakaan Ornellaian tasoa se ei ole merkittävästi haitannut. Talon 30-juhlavuoden kunniaksi maistelussa oli mukana kultaisella juhlaetiketillä varustettu pullote. Rypäleinä Cabernet Sauvignon 51%, Merlot 32%, Cabernet Franc 11% ja Petit Verdot 6%. Tällä hetkellä myynnissä vuosikerta 2012.

Maistelun pisteet 6p. Viiniministeri 94-95p.


5. Guado al Tasso 2011 (tilausvalikoima), n. 77€
Ei enää Alkon valikoimassa

Tummanpunainen ja syvä. Alussa tuoksu hento mutta alkaa vähitellen avautumaan runsaaseen suuntaan. Tuoksussa kirsikkaa, luumua, kinuskia, paprikaa ja eukalyptysta. Maussa enemmän tumma marjaisuutta sekä multaisuutta. Erittäin rapeat ja ryhdikkäät tanniinit.

Antinorin viinitalon Bolgherin ykkösviini, jonka rypäleinä Cabernet Sauvignon 65%, Merlot 30% ja Syrah 5%. Jälkimmäisen osuus pieni mutta oleellinen. Tässäkin viinissä Ornellaian tavoin huikea potentiaali. Kellariin.

Maistelun pisteet 6p. Viiniministeri 93-94p.


6. Villa Cafaccio Cortaccio 2005, 36,50€ (tilausvalikoima)

Erittäin syvä ja kehittynyt tummanpunainen väri. Tuoksussa kahvia, setriä, sikarilaatikkoa, vaniljaa ja mustaherukkaa. Täyteläinen ja tasapainoisien tanniininen sävyttämä m aku vastaa tuoksua.

Keskiviikkokomitean voittaja otti kärkisijan myös Perjantaiparlamentissa, joskaan ei yhtä ylivoimaisesti. Tämä kuitenkin alleviivaa viinin erinomaisuutta siitäkin syystä että istunnoissa ei tällä kertaa ollut yhtään samaa henkilöä. Eräs syy varmasti löytyy siitäkin että viini oli huomattavasti muita vanhempi ja samalla kehittyneempi nautittavaksi tällä hetkellä. Viiniä on vielä jonkin verran saatavilla mutta kannattaa olla melko ripeä jos näinkin edullisesta löydöstä haluaa nauttia.

Maistelun pisteet 9p. Viiniministeri 93p.


7. Luce 2012, 99,90€ (tilausvalikoima)

Tummanpunainen ja erittäin syvä. Tuoksu erittäin vaniljainen, boysenmarjainen ja toffeinen. Viestii runsaasta tammen käytöstä. Tanniininen maku myös vahvasti tuoksun mukainen lisättynä luumulla. Selkeän suoraviivainen.

Viinitalon ykkösviini oli huomattavasti tuhdimpi edellisen maistelun pikkuveljeensä nähden. Tyylillisesti oltiin jo lähes uudessa maailmassa paksun täyteläisyyden ja tammisuuden suhteen. Tämäkin viinitalo juhli etiketissään 20 vuoden kunniakasta taivaltaan.

Maistelun pisteet 3p. Viiniministeri 92p.

keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Juhannusviinien varmat valinnat

Taas on keskikesän juhlan aika ja mikä olisikaan parempi aika grillaamiseen. Myös grilliviinit huutavat itseään mukaan juhliin. Seuraavassa Viiniministerin valinnat tämän vuoden juhannukseen.

Juhannus on juhla-aikaa joten viinitkin voivat olla juhlan mukaisia. Sen vuoksi tämän juhannuksen viinit eivät ole juuri alimpien hyllyjen tuotteita vaan parinkympin ympärillä hintakategorialtaan liikkuvia.

En kiellä etteivätkö hanaviinit sopisi juhannuksen ulkoilmaan oikein hyvin. Ulkoistan niiden suositukset tällä kertaa Ilkka Sirénin kirjoittamaan Anna-lehden tuoreimman numeron "Hanat auki!" -artikkeliin, jossa on sopivia suosituksia. Kuohuviinien en ottanut tähän mukaan mutta niiden ystäville puolestaan todettakoon ettei ole hetkeä johon samppanja ei sopisi. Viiniministeri toivottaa suositusten myötä kaikille valoisaa ja iloista juhannusta!

Roseeviiniä niin kirkkaassa päivänvalossa kuin keskiyön auringossa


Chateau Saint Hilaire Prestige 2015, Ranska, 18,90€

http://www.alko.fi/tuotteet/463807/

Provence on Viiniministerin vakiosuosikki kun puhutaan klassisista roseeviineistä. Ne ovat usein raikkaammillaan reilusti viilennettynä niin sellaisenaan kuin merellisten salaattien ja useiden äyriäis- ja kalaruokien seurassa. Suositusviini on rehellisen raikas ja aromeiltaan jopa valkoista Sauvignon Blancia etäisesti muistuttava vaikka sen rypäleet ovatkin punaiset Grenache ja Syrah.




Sateen tai sumun keskellä Rieslingiä


Grans-Fassian Catherina Riesling 2014, Saksa, 17,90€

http://www.alko.fi/tuotteet/584377/

Jos sää ei suosi niin siihen sopiva vaihtoehto löytyy puolikuivasta Moselin Rieslingistä, josta löytyy alkuperälleen erittäin tyypillisiä ominaisuuksia ei ja happorakenne tukee mainiosti kypsää makeutta. Aromeissa niin sitrusta, omenaa, vahamaisuutta sekä mineraalisuuttakin. Eli sitä märkää kiveä jota viime juhannuksena sai haistella jo ulkoilmassakin. Ja vaikka paistaisikin niin kyllä tämä sopii silloinkin niin seurusteluun kuin monenlaisten kesäruokien seurana. Riesling on moniottelija.




Yksin tai hyvässä seurassa sopii täyteläinen Soave


Dal Cero Vigneto Runcata 2012, Italia, 22,90€

http://www.alko.fi/tuotteet/574497/

Jos grillaat niin kanaa kuin nieriää niin silloin tämä viini on valintasi. Usein Italian Veneton alueella valmistetut Soavet mielletään neutraaleiksi, hapoikkaiksi ja hieman jopa vivahteettomaksi. Tämä Garganega-rypäleestä valmistettu viini tekee vahvasti poikkeuksen. Tammikypsytyksen seurauksena viini kerää itseensä maukkaasti jopa Chardonnay-tyylistä melonia ja persikkaa joskin myös rypäleelleen tyypillistä mantelia ja sitrusmaisuutta. Parhaimmillaan avattuna. Seuraavana päivänä ei enää yhtä rehevä. Runcata on juhannuksena omiaan myös omaehtoiseen nautiskeluun.





Grilli kuumaksi Kalifornian auringolla


Renwood Clarion 2011

http://www.alko.fi/tuotteet/495517/

Tässä on täyteläisyyttä runasiden punaviinien ystäville. Vaikka intensiivinen hedelmärkenne on suuntäyttävä niin tanniinit ovat erittäin pehmeitä eivätkä kuivata suuta kovin paljon. Siksi viini sopiikin paremmin monenlaisille suhteellisen kypsille grillatuille lihoille kunhan muistaa öljytä niitä marinadilla riittävästi säilyttäen mehukkuutensa. Kalifornian punaviini on pääosin rypäleistä Zinfandel ja Syrah, joten paksua olemusta on vaikea välttää.







Punertavaa pihviä kiitos


Wynns Black Label Cabernet Sauvignon 2012

http://www.alko.fi/tuotteet/452157/

Kun grillauksen kohokohta on medium entrecotessa niin australialainen Coonawarran Cabernet Sauvignon on yllättävän klassinen. Usein ausseille tyypillistä hillomaisuutta ei juuri ole vaan sopivan rustiikkinen rakenne on jopa varsin napakka. Siksi se hakee tukea kunnon pihvistä ja vaikkapa täyteläisistä kastikkeista.







keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Maanantaiklubi: Viinimaat Top 10 jälkeen


Kevään viimeinen Maanantaiklubi kiersi ympäri maailmaa. Aiheena olivat harvemmin vastaan tulevat niin perinteiset kuin erikoiset viinimaat.

 
Luokkakuva vasemmalta alkaen:
Japani, Uruguay, Kanada, Unkari, Luxemburg, Libanon, Uruguay ja Kreikka.

Libanonista Luxemburgiin ja Kanadasta Kreikkaan


Maistelimme sokkona ja positiiviseksi yllätykseksi monet arvaukset osuivat hyvinkin oikeaan. Maanantaiklubin koulutus on selvästi alkanut tuottaa tulosta. Tällaisen tehtävän suorittaminen onnistuneesti on haaste kenelle tahansa ammattilaisillekin.

Maistelumme oli sinänsä leikkimielinen haaste koska siinä annettiin mahdollisuus arvata maisteltavan viinin alkuperä yli 10 000 km ohi todellisuuden. Annoin osallistujille listan mahdollisista viinimaista ja viineihin käytettävistä rypäleistä. Ne olivat seuraavat:

Kaikilla osallistujilla oli edessään joukko kryptisiä maita ja rypäleitä.


Vaikka vaihtoehtoja oli 14 kumpaakin niin oli ilo havaita että klubilaisten kova koulutus on tuottanut jo tulosta, koska useiden viinien kohdalla tuli monia oikeita veikkauksia ja vieläpä parikin löytyi ensiarvauksella mm. Unkarilaisen, Luxemburgilaisen ja Kreikkalaisen kohdalla. Viiniministeri onnittelee oikein veikanneita!



Alkusokko vai alkusokki


Alkusokkona oli tarjolla kaksi toisistaan poikkeavaa punaviiniä, joista ensimmäisenä japanilainen Takahata Winery Pinot Noir 2011 ja toisena uruguaylainen Filgueira Proprium Tannat 2011.  Nämä viinit laittoivat heti maistelijansa aistinystyrät ulalle kun välttämättä joka päivä tule vastaan näin erikoisia esimerkkejä.

Japanissa Pinot Noir on hieman nouseva mutta silti melko harvinaislaatuinen rypäle. Tämä viini oli elinkaarensa huipussaan ja hieman sen jo ohittanutkin mutta silti erittäin nautinnollinen ja rypäleelleen tunnistettavissa jo värinkin puolesta. Uruguayn Tannat on hyvin tiivis ja tanniininen mutta oli mukavasti kehittynyt ja paksu olemukseltaan.

Näiden viinien mielenkiinto oli niiden vastakohdissaan. Näin jälkeen päin jäi harmittamaan kun tiiviin istuntoaikataulun puitteissa jäi ottamatta kuva viinien ulkonäöstä rinnakkain koska siinä olisi ollut pedagogisesti vallan mainio esimerkki punaviinien ulkonäön erilaisuudesta. Parempaa ulkonäkövertailua ei heti tule mieleen.




1. Twenty Three Unoaked Chardonnay 2011, Kanada
Ei saatavilla Alkon valikoimasta.

Väriltään kellertävä ja eloisa, jonka tuoksussa kehittynyttä hedelmäisyyttä mutta yhtälailla yrttisyyttä ja kasvisperäisyyttä. Maussa sitrusta, persikan kiveä, greippiä, parsaa ja sahramia.

Tämä kanadalainen tammettamaton Chardonnay on jo hieman ohittanut parhaan päivänsä mutta silti nautittavissa. Hedelmä on kehittynyt mutta hapot eivät kantaneet enää riittävän pitkälle. Todennäköisesti parhaimmillaan 2-3 vuotiaana.

Osallistujien pisteet 1p ja Viiniministerin pisteet 86p.


2. Oremus Mandolas Dry Furmint 2011, Unkari
Ei saatavilla Alkon valikoimasta.

Varsin kellertävä ja reunaltaan jopa kehittynyt väri. Tuoksu on runsaan hedelmäinen sisältäen omenaa, aprikoosia, hunajaa,  mantelia, voita ja karamellia. Maku on rehevä ja trooppisen hedelmäinen ja hunajainen.

Maistelun unkarilainen esimerkki yllättää sillä että viini on kehittynyt 5-vuotiaana huippuunsa. Furmint on Unkarissa yleinen rypäle, jota usein nautitaan nuorena kuivana ja hapokkaana mutta kuten esimerkki osoittaa, niin tällaisia voi myös hieman kellaroida ja siten syventää makumaailmaa entisestään.

Osallistujien pisteet 14p ja Viiniministerin 89p.


3. Coteaux de Schengen Pinot Blanc 2012, Luxemburg
Poistunut Alkon valikoimasta.

Väri kalpean viherkeltainen mutta aromit yllättävät; runsaan vahamainen, heinäinen, yrttinen ja rehevän kukkainen. Maussa myös karviaista, parsaa, olkea sekä kehittynyttä sitrusta. Muistuttaa kokonaisuudessaan etäisesti Rieslingiä.

Kolmas valkoinen on peräisin Luxemburgista. Aiemmat kokemukseni viinin osalta olivat varsin neutraaleja, mutta tuntui kuin nyt 4-vuotiaana viini olisi saanut itselleen siivet joilla lentää. Maistelun toinen pulloista oli kevyesti korkkivikainen, joten jaoimme testin vuoksi molemmista pulloista 20 hengelle osamäärät, jotta huomattiin millaiset erot tunkkaisen ja luonnollisen välillä ilmenevät rinnakkain. Arviot perustuivat paremmalle pullotteelle.

Osallistujien pisteet 6p ja Viiniministerin 88p.


4. Chateau Musar Hochar 2009 (tilausvalikoima), Libanon, 24,70€,

Punainen ja melko syvä väriltään. Tuoksussa punaisia kehittyneitä marjoja sekä yrttejä, paprikaa, jasmiinia, tupakkaa ja jopa öljylampun vivahdetta. Maku on sekä hapokas että tanniininen. Kohtalaisen täyteläinen maku seuraa tuoksun punaisia marjoja. Lisäksi nahkaa, paahteisuutta ja hieman suklaata. Kantava jälkimaku.

Punaiset alkoivat ryhdikkäästi Libanonista. Tämä viini on jo valmis juotavaksi mutta kestää vielä vuosia eteenpäinkin. Suosittelen sen karahvoimista ennen maistelua, jotta aukeaa nopeammin. Tämä viini oli maistelun ainoa sekoite, jonka koostumus oli peräisin rypäleistä Cabernet Sauvignon, Carignan ja Cinsault. Maistelun henkilökohtainen suosikkini.

Osallistujien pisteet 4p ja Viiniministerin 90p.


5. Garzon Tannat 2013, Uruguay, 13,98€

Erittäin syvän tummanpunainen väri. Tuoksussa intensiivisesti tummia marjoja, boysenmarjaa ja luumua. Täyteläisessä maussa pehmeät tanniinit, jossa runsaasti makeaa hillomaisuutta. Kokonaisuutena melko suoraviivainen.

Illan toinen uruguaylainen poikkeaa alkusokkona olleesta edeltäjästään varsin lempeällä tanniinirakenteella. Usein kun Tannat-rypäleestä tehtyihin viineihin yhdistetään voimakkaat parkkihapot. Viini keräsi kuitenkin eniten osallistujaääniä, joten kansa on äänestänyt ja pulinat pois, vaikka Viiniministeri antoikin viinille suhteellisesti neutraalimmat arviot. Viinin eduksi kääntyi punaisten joukossa se että ilman ruokaa siinä oli lähestyttävin kokonaisuus. Juustojen kanssa muutkin avautuvat runsaammin.

Osallistujien pisteet 18p ja Viiniministerin 87p.


6. Kir-Yianni Ramnista Xinomavro, Kreikka, 2012

Rubiininpunainen ja melko syvä väri. Maussa tummia marjoja, yrttejä sekä hapankirsikkaa. Melko täyteläisessä maussa tummaa kirsikkaa, karhunvatukkaa ja hieman viikunaa. Jättää ikeniin melko voimakkaat tanniinit, jotka kantavat jälkimaussa.

Kreikkalainen Xinomavro-rypäleestä tehty viini on varsin vakavasti otettava ja kelpaa monenlaisten liharuokien ja juustojen seuraksi. Yrttisyyden ja marjaisuuden pohjalta sitä voisi sokkona veikata myös naapurimaahan Italiaan ja sen keskiosiin.  

Osallistujien pisteet 7p ja Viiniministerin 89p.




sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Avajaisistunnoissa tutustutaan supertoscanalaisiin - ilmoittautuminen avattu


Viiniministerin Keskiviikkokomitean ja Perjantaiparlamentin avajaisistunnot pidetään 18.5. ja 20.5. teemalla Supertoscana. Illan aluksi Viiniministeri alustaa luennolla, jonka jälkeen tutustaan aistinvaraisesti 6-7 eri viiniin sekä itsenäisesti analysoiden että yhdessä keskustellen. Istunnot alkavat molempina iltoina klo 18.00 ja illan kokonaiskesto on noin 2,5h.


Ei valkoviinejä tällä kertaa.


Ohjelma

Supertoscanailaisiksi viineiksi kutsutaan niitä viinejä, joissa Toscanan paikalliseen Sangiovese rypälelajikkeeseen on sekoitettu kansainvälisiä lajikkeita, kuten Cabernet Sauvignon, Merlot, Cabernet Franc tai Syrah. Viiniministerin supertoscanalaisiin viineihin mukaan luetaan myös ne alueen viinit, jotka ovat puhtaasti kansainvälisestä lajikkeesta/lajikkeista.


ke 18.5. Supertoscana I. Keskiviikkokomitean avaus käy läpi Toscanan viinialuetta ja sen ominaispiirteitä. Luennolla käydään läpi Supertoscanan käsitettä, lähihistoriaa ja sen rypälevariaatioita. Maistelussa tutustutaan viineihin hintaryhmästä 25-45€. Osallistujamäärästä riippuen tarjolla on kuusi punaviiniä sekä alkusamppanja. Maisteluun sisältyy myös valikoituja juustoja sekä leikkeleitä. Illan hinta on 49€/hlö (sis. alv 24%).

pe 20.5. Supertoscana II. Perjantaiparlamentin luento syventää keskiviikon aihepiiriä. Maistelun viinit sijoittuvat hintakategoriaan 50-150€. Mukana alkusamppanja ja kuusi punaviiniä sekä aiheeseen sopivat juustot ja leikkeleet. Illan hinta on 79€/hlö (sis. alv 24%).



Paikkana on Nomad Cellars osoitteessa Annankatu 22. Tilasta löytyvät viinilasit ja muut maisteluun tarvittavat materiaalit. Tilaisuuteen sisältyvät myös PowerPoint -esitys ja muu oppimateriaali. Molempiin maisteluihin otetaan max. 14 osallistujaa. Ilmoittautuminen sähköpostina osoitteeseen info@viiniministeri.fi.



Kun ilmoittaudut Viiniministerin tapahtumiin niin ilmoitathan ensimmäisellä kerralla henkilötiedot: 1) nimi, 2) osoite, 3) puhelinnumero ja 4) sähköposti. Paketti ei ole henkilökohtainen vaan esteen sattuessa voitte tarvittaessa pyytää vaikkapa ystävänne tilallenne. Laskutus tapahtuu viikkoa ennen tilaisuutta. Postilaskutuksesta 5€ laskutuslisä.

keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Maanantaiklubi: Cool Climate


Tämänkertaisella maanantaiklubilla tutustuttiin aihepiiriin, joka on varsin monikäsitteinen eikä avaudu välttämättä viinin ystäville välittömästi. Aihe on Cool Climate. Otimme pääpiirteittäin selvää mitä se tarkoittaa ja missä sellaista käytetään.




Cool Climate viinien ryhmäkuva.


Maantieteelliset ominaisuudet


Cool Climate on usein uuden maailman käsite viineille, joiden kasvuilmastossa päivittäinen keskilämpötila ei nouse suhteellisen korkeaksi. Missä todellinen ja suhteellinen raja sitten kulkee, vaihtelee hieman lähteestä riippuen.

Viileään ilmastoon vaikuttaa maantieteellisestä perusmuuttujista mm. sekä leveyspiiri että korkeus merenpinnasta laskettuna. Tällöin esimerkiksi eteläisellä pallon puoliskolla tulee korkeuden merenpinnasta pääsääntöisesti nousta mitä pohjoisemmaksi edetään. Toinen merkittävä tekijä on valtameren läheisyys ja sen mahdollistamat viileämmät tuulet, jotka tuovat köynnöksille helpotusta mahdollisiin korkeisiin päivälämpötiloihin.

Rypälevalikoima on varsin laaja viileän ilmaston suhteen vaikka voisi kuvitella esimerkiksi Rieslingin, Sauvignon Blancin tai Pinot Noirin olevan tällaiseen omiaan. Loppujen lopuksi yleisistä kansainvälistä rypäleistä Cabernet Sauvignon on harvoja, joihin ei Cool Climate viineissä usein törmää.

Maistelun viinit edustivat Australian New South Walesin sekä Chilen Casablancan ja San Antonion alueiden viinejä. Otos oli melko rajattu alueellisesti mutta viinien rypälevalikoima edusti kokonaisuudessaan 11 eri lajiketta sekotteineen.



Arviot



1. Rolling Pinot Grigio 2014, Australia
(ei saatavilla Alkosta)

Kellertävä nuori väri. Kepeä ja raikas mutta verrattain kohtalaiset hapot. Sekä tuoksussa että maussa hedelmäisyyttä, kuten omenaa ja päärynää. Sopii seurusteluun ja yleisviiniksi noutopöytään.

Osallistujien pisteet 2p ja Viiniministerin pisteet 84p.


2. Chasing Clouds Chardonnay Semillon Riesling 2013, Australia
(ei saatavilla Alkosta)

Kolmen rypäleen sekoituksessa oli tuoksussa havaittavissa niin mausteisuutta, yrttisyyttä kuin vahamaisuuttakin. Maussa tuli esiin myös sitrusominaisuuksia. Yleiskäyttöviini erilaisten kala- ja äyriäsiruokien seuraksi.

Osallistujien pisteet 2p ja Viiniministerin 85p.


3. Leyda Kadun Sauvignon Gris 2013, 11,89€, Chile

Viherkeltainen ja eloisa väri. Tuoksussa yrttisyyttä ja runsaasti vihersävytteisiä ominaisuuksia Sauvignon Blancin tapaan. Näistä oli myös maussa erotettavissa mustaherukan lehteä, karviaista ja limeä. Maistelun valkoviineistä selkeä voittaja. Rehevät aromit erottuivat edukseen.

Osallistujien pisteet 15p ja Viiniministerin 87p.


4. Montes Limited Pinot Noir 2014, 11,95€, Chile

Punainen, vaalea, melko läpinkyvä väriltään. Hieman myös sinertävää sävyä. Tuoksussa kirsikkaa, puolukkaa ja jopa kinuskia. Maultaan hapokas, keskitäyteläinen ja punaisten marjojen sävyttämä. Hieman myös tummaa kirsikkaa, yrttisyyttä ja kevyesti sikarilaatikkoa. Rypäleen hapokkaasta luonteesta huolimatta kevyt tammikypsytys tuo suutuntumaan pyöreyttä ja aromeihin muita ominaisuuksia. Nuoresta iästään huolimatta jo melko tasapainoinen vaikka kehittynee vielä vuoden tai pari.

Osallistujien pisteet 12p ja Viiniministerin 88p.


5. Climbing Merlot 2011, Australia
(ei saatavilla Alkosta)

Kehittyneen punainen ja keskisyvä väri. Tuoksussa tummia marjoja, musteisuutta ja erikoisuutena pikkelöityä paprikaa. Melko täyteläisessä joskaan ei tammisessa maussa niin mustaherukkaa, luumua, tupakkaa ja tabascoa. Omalla tavallaan erikoinen muttei saavuttanut maistajien suosiota.

Osallistujien pisteet 1p ja Viiniministerin 86p.


6. Luna Rosa 2013, Australia
(ei saatavilla Alkosta)

Punainen ja keskisyvä. Tuoksussa hapankirsikkaa ja yrttisyyttä. Maultaan hapokas, keskitäyteläinen, punasävytteinen, karpaloinen ja hieman sulkeutunut. Kolmen rypäleen omaperäinen sekoitus (Sangiovese, Syrah, ja Mourvedre) ei tällä kertaa ollut kaikkein suosiollisin yhdistelmä.

Osallistujien pisteet 5p ja Viiniministerin 82p.


7. Block 50 Mourvèdre Grenache 2013, 13,48€, Australia

Tummanpunainen ja syvä väri. Tuoksussa tummia marjoja, paahteisuutta ja nahkaa. Maku syvenee jopa mustiin marjoihin ja mausteisuuteen. Tämä viini voitti niukasti maistelun äänestyksen. Sen täyteläiset ja paahteiset ominaisuudet keräsivät suosiota verrattuna muihin punaisiin ja parin pisteen erolla parhaaseen valkoiseen.

Osallistujien pisteet 17p ja Viiniministerin 87p.

Keisari Toast -leipä painaa 1,4kg ja sopii makuominaisuuksiensa puolesta
erinomaisesti viinimaisteluun. Siitä riittää noin 20 hlölle.

Yhteenveto


Kokonaisuutena seitsemän esimerkin maistelu jätti toivomisen varaa aihepiirin varalle viinien hintaluokan ollessa alle 15€. Seuraava mielenkiinnon kohde olisi tutkia miten näiden alueiden viinit kehittyvät iän myötä ja olisiko erikoistuminen valikoituihin rypäleisiin kenties paikallaan?

Olisi myös pedagogisesti järkevää mikäli esim. Alko tai muut jälleenmyyjät alkaisivat järjestämään viinejä mahdollisiin segmentteihin kylmän, viileän tai lämpimän ilmanalojen suhteen. Tällöin näiden merkitys voisi olla suurempi. Toisaalta sen arvottaminen muiden kategoriodien kuten maa, alue, rypäle, vuosikerta rinnalle voi olla vuosien haastava työsarka, jotta se valkenisi kuluttajille. Puhumattakaan lukuisista valmistusmetodeista natural-viineistä soleramenetelmiin ja kaikkea niiden väliltä. Kaikesta huolimatta paljon on vielä viinimaailmassa tutkimatta ja selvittämättä mutta hyvä niin. Ei käy aika pitkäksi.

Maistelimme illan aikana niin ikään muutamaa juustoa jo viimeksi mainitsemani Keisari Toast -leivän kera joka toimii erittäin hyvin niin viininmaistelun yhteydessä maun neutralisointii että myös ruokien seurassa. Suosittelen lämpimästi.


sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Maanantaiklubi 21.3.: Charmikas Chardonnay


Rakastettu ja vihattu Chardonnay. Rypäleiden kosmopoliitti kuningatar. Miksi sen suosio on tasainen eikä tunnu laantuvan maailman menossa? Näihin kysymyksiin etsittiin maanantaiklubilla vastauksia.




Charmikkaat Chardonnayt olivat tällä kertaa sisällöltään varsin tammella varusteltuja.


Tyylit alkuperän mukaan


Chardonnay luo monenlaista persoonaa itseensä riippuen alkuperästä ja valmistustavasta. Se sopii tammelle mutta pärjää mainiosti ilmankin. Mitkä aromit syntyvät itse rypäleestä, mitkä puolestaan pullokypsytyksestä ja mitkä tammikypsytyksen seurauksena. Nämä ovat syytä erottaa toisistaan.

Viileämmästä ilmanalasta tulevat Chardonnayt (esim. Chablis) ovat usein varsin hapokkaita ja mineraalisia sekä tammisuudeltaan kevyempiä. Monet uuden maailman vähätammiset Chardonnay-viinit (esim. Chile) puolestaan tarjoavat runsaasti trooppisia hedelmiä. Valtaosa mm. Kalifornian ja Australian Chardonnaysta antavat tammiaromien puhua puolestaan.


1) Rypäleen aromit

Rypäleen omia aromeita ovat yleisesti mm. omena, sitruuna, persikka, ananas ja monet eksoottiset hedelmät. Nuorena tammettomat Chardonnayt tuntuvat suussa varsin hapokkailta ja raikkailta.


2) Pullokypsytyksen aromit

Ikääntymisen merkki Chardonnayn kohdalla on usein kaunis keltainen ja jopa toisinaan kullankeltainen väri. Pullokypystys luo makumaailmaan myös hunajan ja kuivattujen hedelmien kuten vaikkapa luumun tai viikunan aromeita.


3) Tammikypsytyksen aromit

Chardonnayn lähes liittolainen on usein tammitynnyri. Sekä ranskalainen että amerikkalainen. Jälkimmäinen luo nuorena voimakkaammat tammen piirteet kuin vanhempi ranskalainen tynnyri.

Voimakkaan tammikypsytyksen kääntöpuolena on toki sekin että rypäleen perusominaisuudet jäävät varjoon tammen esille tuomien voin, toffeen, vaniljan, savun, pähkinäisyyden ja puumaisien aromien dominoidessa makua. Suutuntumakin voi pyöristyä usein pehmeähappoisemmaksi ja jopa kermamaiseksi.


Illan alkusokot

Testasimme ennen alustusta pari edelliseen klubikertaan viittavaa "lempeää punaviiniä" Ranskan Roussillonista Saint-Chinianin alueelta. Tuottajana Domaine Rimbert, viinit Les Travers de Marceau -13 ja Le Mas au Schiele -13. Todella miellyttävä uusi tuottajatuttavuus.




Alkusokkona olleet Saint-Chinianin punaviinit sisältävät rypäleitä
Carignan, Cinsault, Syrah ja Mourvedre.

Chardonnayt ovat jo nuorena varsin kellertäviä.
Iän myötä väri kehittyy kullankeltaiseen suuntaan.


Arviot



Viiniministerin maanantaiklubilla alustuksen jälkeen viinit maistellaan sokkona, jonka jälkeen kukin osallistuja saa jakaa viineille yhteensä kolme pistettä haluamallaan tavalla. Esim. 15 osallistujaa = 45 pistettä. Viiniministeri puolestaan antaa arviot viineille kansainvälisen 100 pisteen asteikon mukaisesti. Tämän puolesta on todennäköistä, että suurin osa viineistä Maanantaiklubin hintakategoriassa sijoittuu pisteiden 80-90 välimaastoon. 



1. Collavini dei Sassi Cavi 2014, 11,99€

Keltainen mutta tuore väri. Tuoksussa omenaa, ananasta, melonia ja päärynääsekä hieman yrttisyyttä. Maultaan hapokkuutta, hedelmää kuten greippiä ja kevyesti tammisuutta. Suutuntumaltaan keskitäyteläinen ja pirteä jälkimaku.

Aloittajan rooli on aina haastava ja vaikka maku oli melko puhdas ja tasapainoinen niin suhteellinen kepeys ei kuitenkaan täysin pärjännyt maistelun muille viineille. Kokonaisuutena mukava Friulin viini Koillis-Italiasta.

Osallistujien pisteet 1p ja Viiniministerin pisteet 86p.


2. Joseph Drouhin Laforet Bourgogne Chardonnay 2013, 13,98€

Kellertävä ja nuori ulkonäöltään. Tuoksussa kypsää hedelmää kuten ananasta sekä voita kermaa ja toffeeta. Maku seuraa tuoksia ja lisäksi kevyttä mineraalisuutta sekä yrttisyyttä ja mausteisuutta josta erotettavissa mm. kamomillaa.

Burgundin viiniksi verrattain reilu tammisuus muttei häirinnyt koska mineaalisuus ja mausteisuus tasapainottivat mukavasti. Lisäksi tasapainoinen jälkimaku.

Osallistujien pisteet 9p ja Viiniministerin 88p.


3. Wolf Blass Yellow Label Chardonnay 2013, 12,99€

Kellertävän viherkeltainen väri. Tuoksultaan tammisen vaniljainen ja karamellinen sekä hieman sitruksinen. Maku on hapokas ja hedelmäinen, jossa persoonallisella tavalla hieman koivunvihtaa ja jopa petroliakin. Sinänsä erikoista muttei häiritsevää.

Australian edustaja ei ollut niin paahteisen tamminen kuin usein voi siitä maasta odottaa. Enemmänkin mausteisuus toi persoonaa mutta samalla jakoi hieman mielipiteitä.

Osallistujien pisteet 5p ja Viiniministerin 87p.


4. Familia Bianchi Chardonnay 2011 (tilausvalikoima), 12,02€

Keltainen ja jo selkeästi kehittynyt väriltään. Tuoksussa vaniljaa, voita, persikkaa, kuivattua aprikoosia sekä raakaa suklaatakin. Suutuntuma on keskihapokas ja täyteläinen sekä hieman jo ylikehittynyt. Tamminen maku vastaa tuoksua.

Maistelun vahnin viini Argentiinasta oli jo hieman muita kehittyneempi ja se tuntui suhteellisesti melko matalana hapokkuutena tai jopa sen puutteena. Värikin oli selkeästi keltaisin joukosta. Toisaalta palkintona oli maistajien suussa hopeaa, koska sellaisenaan se oli miellyttävä eikä kaivannut ruokaa seurakseen. Uudempi vuosikerta on jo hyllyillä joten selkeä syy siirtyä jo tuoreempaan.

Osallistujien pisteet 11p ja Viiniministerin 87p.


5. Domaine de l'Aigle Limoux Chardonnay 2014, 19,90€

Väriltään keltainen ja tuore. Tuoksussa voita, yrttiä vaniljaa ja toffeeta. Maussa myös persikan kiveä, savua ja koivunlehteä. Suutuntuma varsin täyteläinen sekä jälkimaku pitkä ja tasainen.

Etelä-Ranskasta peräisin oleva Limoux'n Chardonnay omaa paahteisuutta enemmän kuin perinteinen Burgundin vastaava. Myös tammikypsytyksen ominaisuudet ovat melko reilut. Silti viini on miellyttävä ja todennäköisesti kehittyy suotuisasti ainakin viisi vuotta vaikkakin valmista juotavaksi jo tällä hetkellä.

Osallistujien pisteet 7p ja Viiniministerin 88p.


6. Wente Riva Ranch Chardonnay 2013, 19,90€

Keltainen ja kaunis väri. Tuoksun hedelmäisyys ja runsas mausteisuus on miellyttävä ja tuo tammiominaisuuksina mukanaan karamellia, kahvia, vaniljaa sekä hieman karvasmantelia. Erittäin tamminen ja makean hedelmäinen maku jatkaa toffeen, voimaisuuden ja mausteiden kera pitkänä jälkimaultaan.

Kalifornian Chardonnayssa on se erikoinen detalji, että rypäleen nimeä voidaan käyttää kun viinissä on vähintään 75% mainittua rypälettä. Siksi nauttijalle jää helposti tietämättä että tässä viinissä on käytetty myös Gewurztramineria, joka on selkeä selitys poikkeuksellisen runsaalle ja Chardonnaysta poikkeavalle mausteisuudelle. Siinä kenties yksi syy miellyttävän kokonaisuuden lisäksi, miksi kyseinen viini oli maistelun suosituin "Chardonnay".

Osallistujien pisteet 16p ja Viiniministerin 89p.




Maistelimme Chardonnayn kumppanina Brie de Meaux, Gouda (120vk) ja Comte (14kk) -juustoja. Leipänä oli jo toistamiseen sekä maistelussa että juustojen kanssa Keisari Toast. Sen verran hyvää palautetta saanut että ansaitsee jo virallisen sertifikaatin nimeltään "Viiniministerin viinileipä".